JAKE CALYPSO & BUBBA FEATHERS – Tribute To Charlie Feathers
(Around The Shack ATSR EPV02, 7″ EP)
Suomessakin lokakuussa 2025 ensimmäistä kertaa esiintymässä poikennut rockabillylegenda Charlie Feathersin kitaristipoika Bubba Feathers vaikuttaa olevan juuri nyt, omien seitsemänkymppistensä lähestyessä, miltei nuoruuspäiviensä iskussa. Teini-ikäisenä isänsä 1970-lukuisilla levytyksillä soittanut Bubba on esiintynyt itsenäisenä artistina läpi aikuisikänsä – paiskien ”ravintolamuusikon” hommia mm. erilaisilla risteilijöillä. Viime vuosina hänen arvonsa on onneksi äkätty jälleen myös Euroopassa. Vain muutaman satunnaisen kerran musiikkiaan levyttämään päässyt nuorempi Feathers houkuteltiin kitaroineen syksyllä 2025 studiopuuhiin ranskalaisen rockabilly- ja blueslaulajan Jake Calypson, tämän vanhan bändikaverin Stéphane Bihanin (kontrabasso) sekä memphisläisen Rodney Polkin (rummut) kanssa.
Kreisit fransmannit ovat selvästi saaneet nauhoituspaikkana käytetyssä Memphisin Sun Studiossa myös amerikkalaiskollegansa villiintymään. Lopputulos on nimittäin sisuskalutoiminnot seisauttavan autenttista ja kirjaimellisesti pitelemätöntä primitiivirockabillyä. Dokumentoiduiksi valituista neljästä Charlie Feathers -klassikosta varsinkin alun perin 1970-luvulla Rollin’ Rock -merkillä julkaistu That Certain Female on kuin luotu Calypson maaniselle tulkinnalle. Kaikesta aistii, että herra on kuunnellut näitä ralleja naperosta asti ja myös sisäistänyt ainutlaatuisella tavalla Charlien laulustailin. Sen sijaan nelikon yritykset hiilipaperikopioida esikuvansa 1950-luvun King Records -soundia eivät synnytä yhtä kuohahduttavaa tunnetta. Osaltaan tähän eittämättä vaikuttavat sekä Bottle To The Babysta että One Hand Loosesta tehdyt lukemattomat aikaisemmat cover-versiot, joihin nähden uusintakierros ei nyt valitettavasti tuota mitään uutta tai erityisen ihmeellistä. Päätöshurjastelu Stutterin’ Cindyllä Calypso ja kumppanit sitä vastoin pistävät jälleen ahnaasti kaiken peliin ja niko-niko-nikottelevat Sunin seinäkellot takaisin alkuperäisversion ikuistusvuoteen 1968. Juuri tätä lähemmäksi rockabillyhistorian omaperäisimmän figuurin ilmaisua ei yksinkertaisesti ole mahdollista (jos kohta painavaa syytäkään) päästä.
Pete Hoppula
(julkaistu BN-numerossa 1/2026)
